Huolehdi itsestäsi ja hyvinvoinnistasi

Hiukset kertovat terveydestämme.

Hiusjuuri reagoi herkästi sekä sisäisiin että ulkoisiin muutoksiin. Myös stressi ja elämänpaineet sekä säätilojen vaihtelut saattavat rasittaa hiuksia ja saada ne näyttämään elottomilta.

Hiukset joutuvat kestämään monenlaista rasitusta: pesua kemiallisesti puhdistetulla vedellä, saunomista, klooria, käsittelyä kosteina föönillä tai kihartimilla. Myös fyysinen hankaaminen, hiuskoristeiden käyttö ja kampaaminen vaatii usein veronsa.

Woman blonde hair

Liian kiireinen elämäntapa, stressi ja rankoista elämänmuutoksista aiheutuvat paineet voivat rasittaa hiuksia yllättävän paljon. Esimerkiksi stressi voi heikentää hapen ja veren kulkeutumista hiustuppeen ja vaikuttaa näin hiusjuuren vitamiinien ja ravinteiden saantiin. Liian rankka dieetti taas voi johtaa hiuksille tärkeiden aminohappojen, proteiinin, raudan ja sinkin puutostiloihin. Hoitamalla hiukset vahvemmiksi ne myös kestävät enemmän.

Hiukset toimivat hyvinvointimme mittarina, sillä niiden kunto vaihtelee terveydentilamme mukaan. Kun voimme hyvin, hiukset ovat kiiltävät, jäntevät ja pehmeät. Ei siis olekaan mikään ihme, että hiuksillamme on niin merkittävä rooli ulkoisessa olemuksessamme – varsinkin meille itsellemme.

Terveet juuret – hyvinvoivat hiukset

Priorin Extra -kapseleiden hivenaineet ravitsevat hiusjuuria sisältäpäin.

Hiusjuuren aineenvaihdunta on erittäin aktiivista. Hiusjuuri tuottaa jatkuvasti uusia soluja kasvavalle hiukselle. Hiusjuurten solut jakautuvat viisi kertaa nopeammin kuin muut solut.

Hiusjuuri ulottuu syvälle ihon alempiin kerroksiin. Se on hieman vinossa kulmassa ihoon nähden, ja kulma määrittelee, mihin suuntaan hius kasvaa. Hiusjuurta reunustaa solurivistö. Sipulin tavoin solut muodostavat kerroksia, ja jokaisella kerroksella on tietty tehtävä hiuksen muodostumisessa.

Juuri valmistuneet solut ottavat edellisten solujen paikat ja työntävät niitä ylöspäin hiuskanavaa pitkin. Mitä enemmän soluja työnnetään ylöspäin, sitä enemmän niissä muodostuu keratiinia. Keratiini johtaa solujen sarveistumiseen. Nämä solut työntyvät yhä ylöspäin, ja ne muodostavat hiuksen näkyvän (keratisoituneen)
osan.

Hiusten rakennusosat valmistuvat hiusjuuressa.

Hiusten kasvuun ja sen laadun ylläpitoon tarvittavat aineet pääsevät hiukseen hiusjuuren kautta, joka saaravintoaineensa verisuonten kautta. Hiusjuuressa valmistuvat hiusten rakennusosat – ne antavat hiukselletukea ja määrittelevät sen värin.

Hiusjuuri on putken muotoisessa ihon onkalossa, jota kutsutaan hiustupeksi. Hiuksesta näkyy, onko sen perusta terve ja saako se tarpeeksi ravintoaineita.

Hiuksen resepti

Hair

Hiuksesi sisältävät keratiinia, vettä, pigmenttiä ja kivennäisaineita.

Noin 80 prosenttia hiuksen massasta on keratiinia eli samaa proteiinia, josta kynnet ja ihon pintasolukko ovat muodostuneet.

Vettä hiuksessa on 10–15 prosenttia. Oikean kosteuspitoisuuden ansiosta hius on taipuisa, kimmoisa, sileä ja kiiltävä sekä kestää vääntelyä ja kohtuullista venytystä.

Lisäksi hiuksessa on yhteensä 5-10 prosenttia pigmenttiä, rasva-aineita, jotka toimivat ”laastina” solujen välillä sekä kivennäisaineita.

Kolmen kerroksen rakenne

Hiuksen pinta muodostuu suomumaisista, kuolleista soluista. Kun hius voi hyvin, suomut ovat supussa. Sileä pinta heijastaa valoa, mikä saa hiuksen kiiltämään. Samasta syystä hiuksen väri on syvä eivätkä hiukset takkuunnu.

Suomujen alla on pitkistä soluista muodostuva kuitukerros, joka muistuttaa köyttä. Kuitukerroksen osuus on 90 prosenttia hiuksen massasta. Kuitukerroksesta löytyvät hiukselle värin antavat pigmentit. Terve kuitukerros tekee hiuksesta vahvan.

Ydin koostuu soluista, jotka sisältävät vain vähän keratiinia, sekä solujen välisestä ilmasta. Ilmava ydinkerros tekee hiuksesta jäntevän ja kimmoisan.

Hiuksen keskiverto paksuus on 70 mikrometriä eli 0,07 millimetriä, mikä vastaa yhden tavallisen paperiarkin paksuutta. Hyväkuntoinen hius voi venyä jopa 30 prosenttia oman pituutensa verran ja kestää jopa 100 gramman kuorman katkeamatta.

Onko hiuksesi hento ja vaalea skandinaavinen vai tumma ja taipuisa välimerellinen?

Hiuksen muoto ja väri periytyvät. Hiustupen muoto, koko ja kaarevuus sanelevat hiuksen profiilin. Eurooppalainen hius on soikea tai litteä, suhteellisen hento, taipuisa tai kihara.

Hius saa värinsä kahdesta pigmentistä, niiden keskinäisestä suhteesta ja kokonaismäärästä. Mitä vähemmän pigmenttiä, sitä vaaleammat ja ohuemmat hiukset. Vaaleita hiuksia voi toisaalta olla määrällisesti enemmän.

Näistä esimerkiksi tukan tumma väri ja kiharatukkaisuus ovat dominoivasti periytyviä ominaisuuksia.

Woman wiht brush

Ratkaisuja erilaisille hiuksille

7 tuttua tukkapulmaa ja toimivaa ratkaisua

Miksi hiukseni ovat…

1

Kuivat ja karheat?

Syy: hiuksesi ovat todennäköisesti runsaiden käsittelyjen vaurioittamat. Kun suomut ovat auenneet, hiukset tuntuvat karheilta, näyttävät kiillottomilta ja katkeavat helposti.

Ratkaisu: leikkauta huonokuntoisimmat latvat pois.  Käytä rakennevaurioituneille hiuksille tarkoitettua shampoota. Panosta hoitoon: seerumi, hoitosuihke ja -öljy palauttavat sileyden ja kiillon hiuksiisi.

2

Liukkaat ja hallitsemattomat?

Syy: hyväkuntoinen, käsittelemätön hius on usein liukas. Myös liian hoitava shampoo ja hoitoaine voivat veltostuttaa hiuksia.

Ratkaisu: kosteuttava ja tuuhentava shampoo ja hoitoaine antavat hiuksille ryhtiä ja helpottavat käsittelyä. Perushallittavuutta saat hiuksiin rakennetta tuovilla muotoilutuotteilla.

Päivittäiseen käyttöön tarkoitettu Priorin shampoo hoitaa hiuspohjaa, rauhoittaa päänahkaa ja tukee uusien, terveiden hiusten kasvua.

3

Sähköiset ja lennokkaat?

Syy: hiuksesi potevat kosteuden puutetta.

Ratkaisu: käytä hiusten päivittäiseen pesuun ja hoitoon kosteuttavia tuotteita, ja hemmottele hiuksia parin viikon välein kosteuttavalla tehohoidolla tai naamiolla. Kosteuttava suihke hillitsee lennokkuutta päivän aikana.

4

Pörröiset ja kurittomat?

Syy: olet perinyt kihartuvat hiukset, jotka etenkin kuivuutta potiessaan voivat olla kurittomat.

Ratkaisu: käytä kiharahiusten tuotteita, jotka kosteuttavat ja hillitsevät pörröisyyttä. Kuivasuihke silottaa pörröisyyttä tehokkaasti. Rakennetta selkeyttävät muotoiluvahat ja voiteet ovat sinun tuotteitasi.

5

Harmaat ja himmeät?

Syy: pigmenttejä tuottavien melanosyyttien toiminta on hiipunut ja hius muuttunut värittömäksi. Hiusten kiilto on osin pigmenttien ansiota, joten niiden puuttuminen tekee hiuksista himmeämmät.

Ratkaisu: voit värjätä harmaat piiloon tai häivyttää niitä vaahtosävyllä tai raidoilla, jolloin saat hiuksiin myös kiiltoa. Jos pysyt harmaassa, harmaiden hiusten oma shampoo ja hoitoaine pitävät hiusten sävyn raikkaana.

6

Rasvoittuvat ja veltot?

Syy: jos ihosi on rasvainen, todennäköisesti myös hiuspohjasi rasvoittuu nopeammin. Stressi voi lisätä talituotantoa, samoin hiuspohjaa kuivattavat tuotteet.

Ratkaisu: kokeile rasvoittuvien hiusten pesu- ja hoitoainetta tai syväpuhdistavaa shampoota. Hiusten tyvi- kohotuskäsittelyllä tai rakennetta antavilla muotoilutuotteilla ja föönauksella saat nostettua hiukset irti päänahasta.

7

Hauraat ja haaroittuneet?

Syy: latvat ovat hiuksen vanhin ja siksi myös kulunein osa. Mitä pidemmät hiukset ja mitä enemmän käsittelyjä ne ovat vuosien aikana kokeneet, sitä rispaantuneemmiksi latvat muuttuvat.

Ratkaisu: leikkauta huonokuntoiset latvat pois ja pyydä kampaajaltasi tehohoito. Hoida hiusten pituuksia ja latvoja kotona erikoistuottein: öljy, naamio, seerumi ja hoitosuihke auttavat.

Keho tarvitsee riittävästi ravintoaineita

Ruokavalion monipuolisuus on hyvä pohja hiusten hyvinvoinnille.

Hiukset ovat noin 80-prosenttisesti proteiinia, mikä korostaa proteiinin tärkeyttä ruokavaliossa. Parhaita proteiinin lähteitä hiusten kannalta ovat kala, kana ja kananmuna.

Monipuolinen ja puhtaista raaka-aineista koostuva ruoka antaa hiuksien hyvinvoinnille hyvän pohjan, koska myös hiusten suhteen olet sitä, mitä syöt. Huolehdithan siis siitä, että ruokavaliosi sisältää myös riittävästi tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita. Etenkin vesiliukoisia vitamiineja, jotka eivät varastoidu elimistöön, pitää saada päivittäin riittävästi.

Kasvisruokavaliota noudattavat voivat saada riittävästi proteiinia yhdistelemällä eri kasvikunnan tuotteita, esimerkiksi soijaa, viljaa, kasviksia ja pähkinöitä. Jos haluat pitää huolta hiustesi yleiskunnosta, teet sen parhaiten huolehtimalla koko kehosi riittävästä ravintoaineiden saannista.

Ruokaa, josta hiuksesikin nauttivat

Jotta hiustuppi toimisi täydellä teholla, sen on saatava päivittäin aminohappoja, vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita. Raskaus ja imetys, pitkällinen sairastelu, stressi ja laihduttaminen sekä vaihdevuodet ovat elämäntilanteita, jolloin ravitsemukseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Täydennä ruokavaliotasi tarvittaessa ravintolisillä tai vitamiinivalmisteilla.

Kananmunat, maito, kala ja liha sisältävät kaikkia välttämättömiä aminohappoja, joita elimistösi tarvitsee kudosten – myös hiusten – rakennusaineiksi. Hyviä kasviproteiinin lähteitä ovat palkokasvit, pähkinät ja siemenet. Päivittäin tarvitset yhden gramman proteiinia painokiloa kohden.

Kasviöljyt, pähkinät ja mantelit sisältävät runsaasti E-vitamiinia, joka toimii antioksidanttina eli suojaa soluja hapettumiselta. Saat päivittäin tarvitsemasi 8 milligrammaa E-vitamiinia ruokalusikallisesta auringonkukkaöljyä.

Kokojyvävilja, maito ja vihreät kasvikset ovat hyviä magnesiumin lähteitä. Proteiinimuodostukseen osallistuvaa magnesiumia tarvitset 280 milligrammaa päivässä. Neljänneksen siitä saat jo kourallisesta manteleita.

Marjoista ja hedelmistä saat C-vitamiinia, joka parantaa raudan imeytymistä ja vaikuttaa elimistön stressipuolustukseen. Päivittäisen C-vitamiiniannoksen, 75 milligrammaa, saat syömällä reilun desilitran mustaherukoita.

Punainen liha sisältää runsaasti sinkkiä, joka osallistuu proteiinien ja rasvojen aineenvaihduntaprosesseihin. Sinkkiä tarvitaan 7 milligrammaa päivässä. Saat sen syömällä 120-grammaisen naudanfileepihvin.

Riista, sisäelimet ja täysjyväruis ovat hyviä raudanlähteitä. Rauta osallistuu hapen kuljetukseen kudoksiin. Puolet päivittäin tarvittavasta 15 milligrammasta saat syömällä annoksen poronkäristystä.

Liha, kananmuna, kasvikset ja perunat sisältävät A-vitamiinia, jota elimistösi tarvitsee solujen kasvuun ja erilaistumiseen. Päivittäisen tarpeesi, 700 mikrogrammaa, saat syömällä yhden reilunkokoisen porkkanan. Määrää ei kannata ylittää, sillä A-vitamiinin yliannostus voi aiheuttaa hiustenlähtöä.

Kasviöljyt, pähkinät ja siemenet sisältävät välttämättömiä omega-rasvahappoja, jotka ovat tärkeitä solukalvojen hyvinvoinnille.

Lihasta, kananmunasta sekä kokojyväviljasta saat B-vitamiineja, joista etenkin niasiini on tärkeä ihon ja myös hiuspohjan hyvinvoinnille.

Lähteet:
Suomalaiset ravitsemussuositukset (Valtion ravitsemusneuvottelukunta 2005),
www.fineli.fi, www.avoin.helsinki.fi

Pidä hyvää huolta hiuksistasi

8 tekoa, joista hiuksesi nauttivat:

1. Sido ponnari pehmeällä donitsilla tai nauhalla. Vaihda välillä kiinnityksen paikkaa, jotta samat hiukset eivät hankaudu.

2. Käsittele hiuksia vain sen verran kuin on tarpeellista. Esimerkiksi värjäyskertojen väliksi suositellaan 6–8 viikkoa.

3. Vaihda aika ajoin jakauksen paikkaa, jotta harjaaminen, pannat ja pinnit kuormittavat hiuksia mahdollisimman tasaisesti.

4. Torju auringon kuivattava ja haalistava vaikutus UV-suojan sisältävällä hoito- ja muotoilutuotteilla. Tai käytä lierihattua.

5. Hiuksia laittaessasi vältä korkeita lämpötiloja ja käytä lämpösuojan sisältäviä muotoilutuotteita.

6. Suojaa pää pakkaselta, mutta älä haudo. Väljä pipo tai huivi lämmittää eikä kampaus latistu.

7. Sata harjanvetoa päivässä kuluttaa hiuksia. Harjaa vain sen verran, että saat takut sileiksi ja muodon mieleiseksi. Aloita latvoista!

8. Pese hiukset ennen löylyä ja suojaa niitä kuumuudelta esimerkiksi pyyheturbaanilla.

10 pisteen pesuvinkit kaikille hiuksiaan rakastaville:

Päivittäinen pesu ei turmele hiuksia. Muotoilutuotteet, epäpuhdas ilma, hiki, tali ja kuolleet ihosolut ovat hiuksille ja hiuspohjalle paljon pesua suurempi rasitus.

Valitse shampoo ja hoitoaine hiusten kunnon ja käsittelyjen mukaan. Toimi käyttöohjeiden mukaisesti. Hosumalla paraskaan shampoo tai hoitoaine ei tuota toivottua tulosta.

Harjaa hiuksista pölyt ja hiuslakka pois.

Kastele hiukset läpikotaisin kädenlämpöisellä vedellä.

Annostele shampoo kämmenelle ja levitä tasaisesti hiuspohjaan.

Vaahdota shampoo hieromalla sormenpäillä hiuspohjaa. Pituuksille ja latvoille riittää kevyempi käsittely.

Lisää vettä vähän kerrallaan ja jatka vaahdottamista.

Huuhtele runsaalla haalealla vedellä. Käytä huuhteluun viisinkertainen aika pesuun verrattuna.

Puristele hiuksista liika vesi pois ja taputtele pyyhekuiviksi ennen hoitoainetta.

Lisää hoitoaine pituuksiin ja latvoihin, annan vaikuttaa ohjeen mukaisesti ja huuhdo huolella.

Kuivaa hiukset pyyhkeellä mahdollisimman kuiviksi ennen föönausta. Älä hankaa!

Föönaa hiuksia ensin valtoimenaan pää alassuin. Siirry harjan kanssa työskentelyyn vasta, kun hiuksesi ovat lähestulkoon kuivat.

5 hiuspahista, joista kannattaa hankkiutua heti eroon:

Säästä hiuksesi näiltä

  • hiuksia katkovat kireät kuminauhat
  • teräväreunaiset pannat ja pinnit
  • kuivattava ja värimuutoksia aiheuttava kloorivesi
  • teräväpiikkiset kammat ja harjat
  • hiuksien toistuva hypistely ja kieputtelu

Top 10 -vinkit vahvojen ja kauniiden hiusten hoitoon:

  • Harjaa hiukset huolellisesti ennen niiden pesua.
  • Käytä mietoa shampoota mahdollisuuksien mukaan.    (Lue lisää Priorin Shampoo -tuotteesta.)
  • Vaahdota shampoota ensin käsissäsi ja levitä vasta sitten hiuksiin.
  • Huuhtele shampoo pois huolellisesti.
  • Älä koskaan kuivaa hiuksia liian kuumalla (parasta on antaa niiden kuivaa itsekseen). Vältä myös hiusten hankaamista kuiviksi.
  • Käytä hiusharjaa, jossa on pyöristetyt harjakset.
  • Pidä hiuksia avoimena mahdollisimman paljon.
  • Permanentti tai värjäys kannattaa teettää kampaajalla.
  • Suojaa hiukset auringolta.
  • Pidä huolta, että ruokavaliosi on tasapainoinen ja sisältää paljon vitamiineja.