Mies – Huolehdithan myös hiustesi hyvinvoinnista

Remu Aaltonen on kalju, Bruce Willis on kalju ja Jaska Jokunen on kalju. Urho Kekkonen, Jean Sibelius ja Spede Pasanen olivat kaljuja… Faktaa, joka ei taida paljon lohduttaa sillä hetkellä, jolloin ensi kerran oivaltaa hiustenlähdön alkaneen. Silloin mielessä käy kaljuista kuuluisuuksista korkeintaan Homer Simpson, joka edustaa kaljuuntumisessa kaikkea sitä mikä saa kylmän hien nousemaan yhä ylenevälle otsalle.

Kaljuuntumisella on merkittävä vaikutus miesten itsetuntoon. Usein miehet pelkäävät harvenevien hiusten tekevän heistä vanhemman näköisiä tai vähemmän puoleensavetäviä naisten silmissä.  Asia on hiustenlähdöstä kärsivälle tiukka paikka, jolle avun löytäminen voi olla koko yleiselle hyvinvoinnille merkittävä parannus. Hiusten hyvinvointi on koko kehon peili ja huolehtimalla esimerkiksi oikeiden ravinteiden saannista teet palveluksen koko keholle.

Hiusten hyvinvointi ei riipu ainoastaan niiden käsittelystä

Huolellinenkaan hoito ei yksin riitä kauniiden ja terveiden hiusten saamiseksi. Vaikka käyttäisit ainoastaan parhaimpia hoitotuotteita, et saa niistä täyttä hyötyä jos hiuksesi eivät saa päivittäisestä ravinnosta riittävästi rakennusaineita. Monipuolinen ja puhtaista raaka-aineista koostuva ruoka antaa hiuksien hyvinvoinnille hyvän pohjan, koska myös hiusten suhteen olet sitä, mitä syöt. Huolehdithan siis siitä, että ruokavaliosi sisältää riittävästi tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita. Etenkin vesiliukoisia vitamiineja, jotka eivät varastoidu elimistöön, pitää saada päivittäin riittäviä määriä.

Oikesta ravinnosta nauttii koko keho

Hiukset ovat noin 80-prosenttisesti proteiinia, mikä korostaa proteiinin tärkeyttä ruokavaliossa. Parhaita proteiinin lähteitä hiusten kannalta ovat kala, kana ja kananmuna. Kasvisruokavaliota noudattavat saavat riittävästi proteiinia yhdistelemällä eri kasvikunnan tuotteita, esimerkiksi soijaa, viljaa, kasviksia ja pähkinöitä.

Jos haluat pitää huolta hiustesi yleiskunnosta, teet sen parhaiten huolehtimalla koko kehosi riittävästä ravintoaineiden saannista. Monipuolinen ruokavalio ja tarvittaessa oikeanlainen täsmäravinne on paras tapa saada terveet ja komeat hiukset.